JYMYUUTISIA

JYMYUUTISIA

Eerika Consulting laajentaa toimintaansa Varsinais-Suomeen

13.3.2024

Eerika Consulting avaa ensimmäisen aluetoimistonsa Turkuun. Varsinais-Suomen alueen asiakkaille on tarjolla sama laaja valikoima palveluita ja osaamista, kuten pääkaupunkiseudullakin. Uutta toimistoa lähtee vetämään RI Jyri Ruusurinta.

- Eerika Consulting täyttää nyt keväällä kuusi vuotta. Olemme saaneet hienosti vakiinnutettua toimintamme täällä pääkaupunkiseudulla, ja olemme saaneet erinomaista palautetta palveluistamme asiakkailtamme. Koen, että nyt on oikean hetki lähteä laajentamaan ja kasvattamaan Eerikan toimintaa Varsinais-Suomeen rakennusalan tilanteesta huolimatta, kertoo Eerika Consultingin toimitusjohtaja Eerika Hyry luottavaisin mielin.

- Eerika Consulting Turku Oy:n toimitusjohtajana ja osakkaana aloittaa Jyri Ruusurinta, joka on ollut palveluksessamme vuodesta 2022 lähtien. Jyri on aina haaveillut yrittäjäksi ryhtymisestä ja paluusta kotiseudulleen Turkuun. Tässä molempien toiveet ja tarpeet kohtasivat. Pidän erittäin tärkeänä Jyrin paikallistuntemusta ja -kokemusta, ja uskon, että toiminta lähtee hienosti käyntiin hänen johdollaan, toteaa Hyry.

- Ensimmäisenä tehtävänäni on tehdä Eerika Consulting tutuksi alueen taloyhtiöille, isännöitsijöille ja kiinteistönomistajille. Keskeinen tehtäväni on tietysti myös asiakashankinta. Kun saamme tilauskannan hyvälle mallille, pääsemme myös rekrytoimaan lisää henkilöstöä, kertoo Jyri Ruusurinta lähikuukausien suunnitelmista.

- Olemme valmistautuneet tarjoamaan erinomaista ja ihmislähtöistä palvelua myös Varsinais-Suomen alueella. Monipuoliset palvelumme: hankesuunnittelu ja kiinteistökehitys, projektinjohto ja rakennuttaminen, valvonta sekä erilaiset asiantuntijapalvelut takaavat sen, että voimme vastata asiakkaidemme erilaisiin tarpeisiin kiinteistön elinkaaren kaikissa vaiheissa. Valttimme ovat vahvan teknisen osaamisen lisäksi asiakaslähtöisyys, viestintä, tehokkuus ja hyvä yhteishenki, toteaa Ruusurinta.

Lisätietoja:

Eerika Hyry
Toimitusjohtaja
Eerika Consulting Oy
eerika.hyry@eerika.com
044 300 0860

Jyri Ruusurinta
Toimitusjohtaja
Eerika Consulting Turku Oy
jyri.ruusurinta@eerika.com
050 338 8386
Varaa aika kalenterista.

Olemme rakennuttamiseen ja rakentamisen asiantuntijapalveluihin erikoistunut konsulttitoimisto. Monipuoliset palvelumme takaavat sen, että voimme vastata asiakkaidemme erilaisiin tarpeisiin kiinteistön elinkaaren eri vaiheissa. Valttimme ovat vahvan teknisen osaamisen lisäksi asiakaslähtöisyys, tehokkuus ja hyvä yhteishenki. Palvelemme asiakkaitamme yli 30 asiantuntijan voimin pääkaupunkiseudulla ja Varsinais-Suomessa.

Ihmislähtöistä konsultointia rakentamiseen